Kesäkoulu 2021

On koittanut jälleen aika hakea Karl Marx -seuran sekä Marxilaisen yhteiskuntatieteen seuran (MYTS) kesäkouluun.

Järjestyksessään yhdeksäs kesäkoulu järjestetään perinteisin menoin Paraisten Ali-Kirjalassa, ammattiosasto Teollisuus 49:n luonnonkauniissa kesänviettopaikassa. Kesäkoulu pidetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna pe 6.8.–su 8.8.2021.
Kesäkoulu on suunnattu erityisesti henkilöille, jotka kirjoittavat tai suunnittelevat Marxiin tai marxilaiseen tutkimusperinteeseen liittyvää opinnäytettä, artikkelia tai tutkimusta. Mukaan ovat tervetulleita niin opintojensa alkuvaiheessa olevat opiskelijat, pitemmälle ehtineet tutkijat kuin muutkin Marxista ja marxilaisesta perinteestä kiinnostuneet henkilöt. Kesäkoulun toimintatapana on osallistujien tekstien pohjalta käytävä keskustelu.

Kesäkoulussa on valitettavasti vain rajallinen määrä paikkoja. Etusijalla ovat paperien esittäjät sekä kesäkoulun kohderyhmään kuuluvat henkilöt. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleita kaikki, jos tilaa vain on. Paperien esittäjiltä vaaditaan abstrakti, jonka suositusmitta on 200–300 sanaa. Lähetä hakemuksesi ja mahdollinen abstrakti viimeistään sunnuntaina 6.6.2021 sähköpostitse osoitteeseen saska.heino@helsinki.fi.
Kesäkoulussa esitettävien papereiden takaraja on sunnuntaina 18.7.2021.
Koronapandemista johtuen on mahdollista, että kesäkoulu joudutaan järjestämään etätapahtumana. Tässä tapauksessa osallistuminen on maksutonta.

Hinnasto

Paperin esittäjät 30,00 euroa

Opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 50,00 euroa

Muut 100,00 euroa

Kesäkoulun osallistujien matkakulut korvataan normaalihintaisten julkisten kuluneuvojen hintojen mukaisesti. Kesäkoulussa on maksuton ruokailu ja majoitus. Kesäkouluun ja sieltä takaisin järjestetään bussikuljetus Turusta. Mahdolliset erityisruokavaliot kannattaa ilmoittaa hakemuksen yhteydessä. Kesäkoulun
majoituspuitteet ovat varsin yksinkertaiset. Paikka ei valitettavasti ole kaikilta osin esteetön.

Tervetuloa!

Lisätietoja: saska.heino(ät)helsinki.fi

Engels-seminaari 28.11. Työväenliikkeen kirjastossa

Engels-seminaari 28.11. Työväenliikkeen kirjastossa
Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Engelsin syntymästä. Hän syntyi 28. marraskuuta 1820 Barmenissa (nykyisen Wuppertalin alueella). Koronakriisin takia Engels-juhlavuotta ei valitettavasti olla päästy maailmalla viettämään niin laajassa mitassa kuin alun perin aiottiin. Haastavasta tilanteesta huolimatta Marx-seura järjestää juuri Engelsin syntymäpäivänä 28. marraskuuta pienen seminaarin, jossa valotetaan Marxin ystävän ja aatetoverin toiminnan eri puolia. Tapahtumapaikkana on Työväenliikkeen kirjasto (Sörnäisten rantatie 25 A 1, Helsinki), ja ohjelmana:

13:00 — 13:45 — Pertti Honkanen: Engels Marxin Pääoman editoijana

13:45 — 15:30 — Jorma Mäntylä: Friedrich Engels sodasta ja rauhasta
15:30 — 15:45 Kahvitauko
15:45 — 16:30 — Miika Kabata: Engels kapitalismin kriisiytymisestä
16:30 — 17:15 — Vesa Oittinen: Engelsin Luonnon dialektiikka: uusia arvioita, uusia näkymiä
Seminaari striimataan Työväenliikkeen kirjaston YouTube kanavalle:

Työväenliikkeen kirjaston tämänhetkisten koronasuositusten mukaisesti kaikissa tilaisuuksissa on maskipakko. Ethän myöskään saavu tilaisuuksiin vilustuneena!

Kaikkiin tilaisuuksiin tulee ilmoittautua erikseen. Ota yhteyttä kirjaston päivystykseen: ensisijaisesti sähköpostitse perinne@tyovaenperinne.fi, p. 09-766429. Tilaisuuksiin päästetään max. 30 henkilöä.

Tervetuloa!

HUOM! Engels-seminaari jouduttiin peruuttamaan koronaviruspandemian ja siihen liittyvien rajoitusten vuoksi. Seminaari pyritään järjestämään syksyllä 2021.

Vuosikokous 29.8.2020

VUOSIKOKOUS JA OLLI HERRASEN ESITELMÄ “KAPITALISTISEN YHTEISKUNNAN IDEOLOGISET INSTITUUTIOT”
Aika: lauantaina 29. elokuuta 2020, klo 14:00 – 17:00
Helsingissä, Tieteiden talon salissa 505, Kirkkokatu 6
Varaamamme sali on mitoitettu 18 henkilölle, mutta jos enemmän väkeä ilmaantuu paikalle, tietenkin katsotaan sellainen järjestely että hekin voivat osallistua. Koska koronavaara ei ole ohi, pyydämme noudattamaan turvavälejä, myös kasvomaskeista ja käsidesistä on syytä huolehtia.
Tieteiden talon osoite on Kirkkokatu 6, Säätytalon takana eikä kovin kaukana Senaatintorilta.
Kokouksen jälkeen YTT Olli Herrasen esitelmä:
”Kapitalistisen yhteiskunnan ideologiset instituutiot”
Esitelmä perustuu osin Herrasen tuoreeseen väitöskirjaan. Lähtökohtana on yhteiskuntatieteiden pitkälti jakama ajatus instituutioista, jotka ylittävät ihmisten välittömän havaintokyvyn ja hallinnan. Instituutioiden luonteesta on kuitenkin erilaisia tulkintoja; Herranen lähestyy esitelmässään ideologisia ja sosiaalisia instituutioita ns. uusinstitutionalismiksi kutsutun teoriaperinteen kritiikistä käsin ja soveltaa tässä marxilaista ideologiateoriaa.

Water privatization. Online discussion with professor Andreas Bieler

 

Water privatization. Online discussion with professor Andreas Bieler on June 9th at 18

Finnish water politics has recently seen attempts at water privatization, as well as fierce resistance to it. What can we learn from such attempts in Finland and abroad? What theoretical tools do we have for interpreting the causes and consequences of water privatization?

On Tuesday, June 9th, at 18, Professor Andreas Bieler (Political Economy, University of Nottingham) presents on “Capitalist expansion and the appropriation of nature: the case of water”. After his presentation, participants may ask questions and discuss.

The presentation and discussion take place online via the following Zoom link: https://utu.zoom.us/j/62139033630

The link can be opened directly with either the Chrome or Edge browsers. Alternatively, the Zoom client application may be installed here: https://zoom.us/download

The event is organized by the Finnish Karl Marx Society. Discussion is moderated by D.Soc.Sc. Sami Torssonen, University of Turku.

Vuosikokous 2020

Seuran sääntömääräinen vuosikokous siirtyy koronatilanteen vuoksi.

Seuran sääntöjen mukaan vuosikokous on pidettävä toukokuun aikana. Epidemian aiheuttamien varotoimien vuoksi tätä sääntöä ei nyt poikkeuksellisesti voi noudattaa. Eduskunnan huhtikuussa hyväksymän poikkeuslain mukaan yhdistysten vuosikokoukset voidaankin pitää myöhemmin, syyskuun loppuun mennessä, vaikka säännöissä olisi määrätty aikaisempi ajankohta.

Marx-seura pyrkii pitämään vuosikokouksensa  elokuun toisella puoliskolla. Jos ei löydy paikkaa, missä yhden metrin turvavälisääntöä pystyy noudattamaan, kokous voidaan pitää ulkosallakin, esim. jossain puistossa. Ilmoitamme vuosikokouksesta normaaliin tapaan kutsukirjeellä, joka postitetaan jäsenille kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Järjestelyissä noudatamme Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenseuroilleen antamia suosituksia.

Korona tai ei, seura tarvitsee jäsentensä tukea. Jäsenmaksut ovat seuran käytännössä ainoa tulolähde. Seuran jäsenet voivat maksaa jäsenmaksun totutun käytännön mukaisesti. Jäsenmaksun suuruus  ei ole muuttunut: normaali maksu 25 euroa, pienituloisten maksu 12 euroa ja tukijäsenmaksu 50 euroa. Seuran tilinumero on FI21 5780 3820 0270 75. Viitenumero 3191. Viitenumeroa käytettäessä seuran kulut ovat pienemmät. Jos jäsenen nimi ei ole sama kuin tilinomistajan nimi, pyydetään  laittamaan viestikenttään tieto siitä, kenen jäsenmaksusta on kyse.

Vesa Oittisen juhlaseminaari The Contradictory Legacies of the Enlightenment: European Modernity and the Case of Russia and the Soviet Union

Vesa Oittisen elämäntyön kunniaksi järjestettiin Helsingissä tammikuussa 2020 juhlaseminaari The Contradictory Legacies of the Enlightenment: European Modernity and the Case of Russia and the Soviet Union.

Lue Jorma Mäntylän juttu Vasen kaista -verkkolehdestä.

“Vesa Oittinen, 68, on tehnyt pitkän uran filosofina ja erityisesti Venäjän ja Karl Marxin tutkijana. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1994 hollantilaisesta Baruch Spinozasta. Pitkään julkaisuluetteloon kuuluu tutkimuksia Immanuel Kantista, Evald Iljenkovista, Aleksandr Bogdanovista ja Max Weberistä. Hän on kääntänyt suomeksi Spinozaa, Feuerbachia, Kantia ja Marxia. Vuodesta 2002 hän on ollut Suomen Karl Marx -seuran puheenjohtaja. Hän on ollut myös Tampereen yliopiston dosentti. Emeritusprofessorina Oittinen aikoo jatkaa tutkimustyötä Stalinin ajan neuvostokulttuurista sekä Marxista ja Venäjästä.”

 

Suomalainen kapitalismi tänään

Symposio Työväenliikkeen kirjastossa la 16.11.2019

Osoite: Sörnäisten rantatie 25; 00500 Helsinki

Symposion lähtökohtana on 40 vuotta sitten julkaistu Pekka Kososen toimittama ja pääosin kirjoittama teos “Suomalainen kapitalismi”. Se oli silloisten vasemmisto-opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden merkittävä saavutus. Symposiossa arvioidaan 1970-luvun tutkimusta ja pohditaan, miten suomalainen kapitalismi ja marxilainen tutkimus on sen jälkeen muuttunut.

Järjestäjinä Karl Marx -seura, KSL, DSL ja Työväenliikkeen kirjasto.

Ohjelma;

12:00 – 12:15 Avaus – VESA OITTINEN (FT; Karl Marx-seuran pj.)
12:15 – 13:15 Millaista kapitalismin muotoa suomalainen kapitalismi edustaa? – SAKARI HÄNNINEN (prof., THL)
13:15 – 13:45 1970-luvun energiamurroksesta 2020-luvun energiamurrokseen: eroja ja yhtäläisyyksiä – RAIMO LOVIO (prof. emer., Aalto-yliopisto)
13:45 – 14:15 Kahvitauko
14:15 – 15:00 Uusklassinen taloustiede ja valtiovarainministeriön talouspoliittiset suositukset – JOONAS KUMPULAINEN (YTM)
15:00 – 15:30 Yhtäältä vakaa, toisaalta epävakaa: Tulonjako ja sen muutokset Suomessa 1960 – 2005 – SASKA HEINO (VTM)
15:30 – 16:00 New Public Managementin muokkaama hyvinvointivaltio – LEENA ERÄSAARI (prof. emer., Jyväskylän yliopisto)
16:00 – 16:15 Lyhyt tauko
16:15 –16:45 – Valtio ja yhteiskuntaluokkien intressit – MARKKU KIVINEN (prof. emer., Helsingin yliopisto)
16:45 – 17:15 Kapitalismin nykyvaiheen määrittelystä – PERTTI HONKANEN (VTT)
17:15 – Päätöskeskustelua

Sauli Havun artikkeli “Soitellen sosialismiin? Axel Honnethin sosialismikäsityksen kriittistä tarkastelua”

Filosofisen aikakauslehden niin&näinin numerossa 2/2019 on julkaistu Sauli Havun artikkeli “Soitellen sosialismiin? Axel Honnethin sosialismikäsityksen kriittistä tarkastelua“.

“Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa vallitsee yleinen vaihtoehdottomuus, sosialismin idea ansaitsee tulla käsitellyksi. Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian kolmannen polven tärkeimpänä edustajana pidetty Axel Honneth on ottanut tehtäväkseen uudistaa sosialismin idean. Hän kritisoi kovin sanoin varsinkin Karl Marxin käsityksiä sosialismista. Kritiikki ei kuitenkaan ole usein oikeudenmukaista. Lisäksi Honnethin ymmärrys yhteiskunnasta sisältää useita teoreettisia ongelmia, mikä johtaa ongelmalliseen käsitykseen sosialismista.”

Gramsci Suomessa -seminaari

 

GRAMSCI SUOMESSA

Seminaari 27.4. 2019
Tampereen yliopisto, Linna K113 klo 11–16

OHJELMA

11.00-11.20 Mikko Lahtinen: Gramsci Suomessa
11.20-11.40 Sauli Havu: Praksiksen filosofian juurilla. Antonio Labriolan filosofiatulkinnasta
11.40-12.00 Juho Rekola: Gramscin käsitys filosofiasta ja sen vaikeus
12.00-12.20 Jussi Määttä: Keskusteluja Gramscin ideologiakonseptiosta
12.20-12.50 keskustelu
12.50-13.30 ruokatauko
13.30-13.50 Miika Salo: Gramscilainen tapa tarkastella valtiota
13.50-14.10 Juha Koivisto: Gramsci ja koherenssi
14.10-14.30 keskustelu
14.30-14.50 kahvitauko
14.50-15.10 Aleksi Fornaciari: Gramsci opettajatutkimuksen apuna
15.10-15.30 Lauri Holappa: Uusgramscilaisuuden anti-gramscilaiset seuraukset poliittisen
talouden tutkimuksessa
15.30-16.00 keskustelu ja seminaarin päätös (tulevan toiminnan hahmottelua)

18.00- illanvietto: Kahdet kasvot (Kauppakatu 14)

Lisätietoja: Mikko Lahtinen (mikko.lahtinen@tuni.fi)